Muutostauti Politiikkaan ajautunut teollinen broileri ihmettelee, miksi kaiken pitää olla niin kuin ennen.

Kotimaa

Puolustus ei parane kysymyksiä tekemällä

Päivän IS:n mukaan presidentti Niinistö on 10 vuoden ajan kysynyt EU-johtajilta, mitä EU tekee jos joku jäsenmaa valloitetaan. IS on arvioinut Niinistön kysymyksen sävyltään tiukaksi. 

Mikä ihmisiä kiinnostaa

Aloite dieselautojen käyttövoimaveron poistamisesta sai vuorokaudessa yli 100 000 kannattajaa. Harva aloite saa näin uskomattoman suuren suosion. Asia on ollut esillä aiemminkin, mm. 2007 kun Vihreät otti asian puheeksi.

Ein on oltava aina ei – myös juridisesti

Voin kritisoida mediaa sen arvovalinnoista, mitä se päättää julkaista, ja mitä jättää julkaisematta. Voin kritisoida sinua tai minua siitä, mihin käytän sekä aikaani että mielenkiintoani, ja mihin jätän käyttämättä. Voin kritisoida koko yhteiskuntaa, ja siinä eläviä ihmisiä yhteiskuntavastuusta tai pikemminkin yhteiskuntavastuuden puutteesta. Mutta en tee sitä nyt, sillä ymmärrän, että moni ongelma yhteiskunnassa on näkymätön niin kauan kuin olet itse sen keskiössä: oikeusvaltion oikeusjärjestelmässä, joka ei anna oikeutta.

 

Antti Rinteen vinkeä juoni kapitalistien pään menoksi paljastui

Tulevan hallituksen pääministerin tai valtiovarainministerin salkussa tiukasti kiinni oleva Antti Rinne on porukoineen julkistanut tänään vaihtoehtobudjettinsa.

Sen pohjalta voi vetää johtopäätöksiä siitä, mihin suuntaan maata oltaisiin demareiden johdolla viemässä.

Jordan B. Peterson Helsingissä 11.11.2018, ensivaikutelmat esityksestä

Olin eilen kuuntelemassa Jordan B.  Petersonia Kulttuuritalolla. Peterson on kanadalainen psykologi, joka on saavuttanut kuuluisuutta mm. YouTube-videoillaan, nyt Helsinkiin päättyneellä loppuun myydyllä luentokiertueellaan ja terävällä argumentoinnillaan. Kerron omia vaikutelmiani tapahtumasta.

Suomi rikkoo EU-oikeutta lintujen suojelussa 

Viranomaiset ovat Suomessa omaksuneet tulkinnan, että lintudirektiivi ja luonnonsuojelulaki eivät rajoita talousmetsien kesähakkuita. Tulkinta perustuu näkemykseen, etteivät hakkuut ole lintujen tahallista häirintää.

Euroopan unionin komissio pitää Suomessa omaksuttua tulkintaa EU-oikeuden vastaisena, ilmenee komission vastauksesta kirjalliseen kysymykseeni.

Uraaniluotia etsimässä

Kun raskas atomiydin, esimerkiksi uraanin 235-isotooppi hajoaa neutronin törmäyksen seurauksena kahdeksi kevyemmäksi atomiksi (krypton92 ja barium141), hajoamistuotteiden yhteismassa on hitusen pienempi kuin alkuperäisen uraaniatomin. Erotus vapautuu energiana fysiikan kuuluisimman yhtälön E=mc^2 mukaan. Samalla vapautuu neutroneja, jotka muihin U235-atomiytimiin osuessaan hajottavat ne. Jos U235-atomeja on riittävän tiheässä, tuloksena on ketjureaktio, jota käytetään sekä ydinaseissa että ydinvoimaloissa.

Kiitos rakas isä!

Isänpäivänä muistamme isiämme ja kiitämme kaikesta, mitä he ovat tehneet lastensa eteen. Isistä on olemassa monenlaisia tarinoita. Minäkin haluan muistaa ja kiittää omaa isääni kaikesta siitä, mitä hän on tehnyt meidän eteemme. Mutta ennen kaikkea olen kiitollinen siitä, että hän on elossa ja luonamme.

Olen entinen pakolaislapsi, synnyin sodan keskellä ja elin suurimman osan lapsuudestani sodan ympäröimänä. Kyllä, juuri näin! Tiedän, mitä sota on ja mitä vainoaminen voi tehdä ihmisille.  

Isänpäivä ilman krapulaa -Alkoholistin itsepetos

Facebook nosti esiin kuvan kuuden vuoden takaa, jossa istuin aamutakissa nauttien isänpäiväaamiaisesta. Sydämenmuotoon tehtyjä leipiä. Esikoiseni on mukana kuvassa.

Suurensin kuvaa ruudulla, koska se näytti jotenkin kummalliselta. Kuvassa kasvoni ovat turvoksissa.

 

En ole koskaan elämässäni ollut krapulassa isänpäivänä, siksi kuva hämmensi. Olin täysin varma, etten ole kännissä kuvassa, enkä krapulassa, mutta kuitenkin naamani näyttää siltä.

 

Mikä on EI2?

Koska suomalaista mediaa Iltalehteä lukuunottamatta ei ole kiinnostanut Suomen tällä viikolla tapahtunut liittyminen EI2-aloitteeseen, on syytä hieman avata tätä konseptia. EI2 on kuitenkin uusi kappale eurooppalaista puolustuspolitiikkaa.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä